Silosääret sokerilla

Sugar High’n kotikeittiö esittää: sokerointi ensikertalaiselle! Avasin karvanpoistoaiheen jo Wasting Lifestylen puolella, joten samaa jutunjuurta on luontevaa jatkaa täälläkin. Outi ehdotti että kokeilisin sokerointia ja olin toki heti mukana suunnitelmassa, koska tähän asti olen karvanpoiston suorittanut yksinomaan höylällä. Muutama onneton vahaliuskakokemuskin mulla on, muuta niitä en välitä hirveästi muistella. Vieläkin sattuu kun ajattelen. Sokerointipaikaksi valitsin sääret. Bikinialuekin olisi jollain tapaa kiinnostanut, mutta koska tämä on perheohjelma, jätetään ne hommat toiseen kertaan. En tiedä miksi, mutta jostain syystä mulla oli sokeroinnista sellainen kuva, että iholle levitetään kivantuoksuista mähmää, annetaan vaikuttaa hetki ja sitten mähmä kaavitaan pois ja säärikarvat ovat jotenkin automaagisesti … Jatka lukemista

Bombónissa tapahtuu

  Tässä olisi tarkoitus kertoa erilaisia ja -näköisiä tarinoita Bombónilaisten touhuista täällä ja maailmalla. Esimerkiksi reissustamme Hollantiin tutustumaan Keunen tehtaaseen (ja siinä sivussa tietenkin myös iloiseen Amsterdamiin..) tai Katin kisoihin osallistumisesta Hair & Beauty 2013-messuilla, tutustumisista uusiin tuotesarjoihin, tai milloin mistäkin 🙂 Emma on luvannut kirjoittaa meille arvosteluja tuotteista ja palveluista, tai mitä nyt ikinä keksitäänkään (ehdotuksia otetaan mielellään vastaan!). Emman tarinoita voit lukea lisää hänen blogistaan: wastinglifestyle.fi