Hiusvärin ylläpito

Minulla on lähes kaikki punatukkaisen ihmisen ulkonäölliset piirteet: pisamia on vaikka muille jakaa käsivarsia myöten, iho on vaalea ja punakka, palan uskomattoman nopeasti auringossa ja ripset ja kulmakarvat ovat liki valkoiset. Luonnekin on kuin Pikku Myyllä. Jostain syystä syntymälahjoihin ei kuitenkaan punaista hiusten väriä kuulunut, joten parikymppisestä lähtien olen hakenut sen purkista. Muutaman kerran olen ottanut sivuaskeleen ruskeaa ja lähes mustaakin kohti, mutta aina olen punaisen äärelle palannut. Punaisessa hiusvärissä on vain kaksi miinuspuolta: kun sitä haluaa pitää, se ei pysy, ja kun siitä haluaa päästä eroon, se ei lähde. Noin niinkuin karrikoidusti. Nyt ollaan vielä siinä vaiheessa että haluan … Jatka lukemista